Islamilainen avioliitto sopimuksena ja Suomen oikeus
Islamin parisuhde- ja perheoikeuden tunteminen on tärkeää myös Suomessa. Islamin oikeuden mukaisesti solmitun avioliittosopimuksen oikeusvaikutusten hahmottaminen edellyttää yhtäältä Suomen avioliitto-oikeuden ja sopimuksen solmimisvaltion oikeuden tuntemista, toisaalta meillä sovellettaviksi tulevien kansainvälisen yksityisoikeuden säännösten soveltamista. Perusajatuksena on vieraan oikeuden kunnioittaminen niin pitkälle kuin mahdollista, vaikka se olisikin lähtökohdiltaan hyvin erisisältöinen kuin Suomen oikeus.
Kaikissa oikeusjärjestelmissä tunnetaan perheen käsite sekä perheen merkitys yhteiskunnallisena ja oikeudellisena yksikkönä. Perhe rakentuu parisuhteelle, ja kansainvälistymisen myötä myös suomalaisessa oikeuskäytännössä on havahduttu yhä useammin siihen, että parisuhteiden muodot ja solmimisen tavat voivat eri valtioissa olla hyvin eri tavoilla säänneltyjä.
Kun Suomessa pohditaan, onko ulkomailla solmittu avioliitto oikeutemme näkökulmasta pätevä, sovellamme kansainvälisen yksityisoikeuden säännöksiä. Niiden – kuten koko kansainvälisen yksityisoikeuden – lähtökohtana on yhtäältä vieraan oikeuden kunnioittaminen ja toisaalta pyrkimys ontuvien statussuhteiden välttämiseen. Viimeksi mainitulla viitataan siihen, että tunnistetaan ongelma, joka voi syntyä, jos osapuolilla on aviopuolison status tietyssä valtiossa, mutta ei esimerkiksi valtiossa, johon he asettuvat eläkepäivikseen asumaan.
Lainsäätäjän asenne on meillä ollut osapuolten oikeuksia korostava; vaikka avioitumisen tavat ja oikeusvaikutukset olisivat vihkimisvaltiossa hyvinkin erilaiset kuin meillä, on vankkana lähtökohtana ulkomaisen avioliiton tunnustaminen. Avioliittolain säännösten nojalla me voimme siten tunnustaa esimerkiksi valtakirja-avioliiton, vaikka Suomessa avioliiton solmiminen edellyttää ehdottomasti sitä, että kumpikin vihkikumppani osallistuu henkilökohtaisesti vihkimistilaisuuteen. Myös polygaaminen suhde voi saada meillä oikeusvaikutuksia, joilla vaikutetaan suhteesta syntyneiden lasten oikeusasemaan. Rajana on kuitenkin se, että Suomessa asuttaessa polygamian harjoittaminen on avioliittolainkin valossa kielletty.
Minua tutkimuksellisesti eniten kiinnostavat kysymykset liittyvät ulkomaisen avioliiton solmimisen yhteydessä laadittuihin sopimuksiin ja niiden oikeusvaikutuksiin tilanteessa, jossa puolisot muuttavat Suomeen asumaan, ja tätä myöten kansainvälinen toimivalta aviopuolisoiden välisten ja avioitumisen yhteydessä laadittujen sopimusten arvioimiseen on siirtynyt Suomeen. Erityisesti kiinnostukseni kohteena on islamilainen oikeus, koska sen soveltamispiirissä olevissa valtioissa avioliitto on sopimus, ei sakramentti, ja avioituminen tarkoittaa sopimuksen solmimista: tarjouksen kuuntelemista ja siihen suostumista. Puolisoiden avioliittosopimukseen voi kirjata ehtoja, jotka ovat luonteeltaan hyvinkin henkilökohtaisia. Nämä ehdot voivat koskettaa oikeutta työntekoon kodin ulkopuolella tai oikeutta tavata sukulaisia ja matkustaa. Suomessa tällaiset sopimusehdot eivät avioliittolain mukaisesti ole päteviä, mutta kun kyse on ulkomaisesta oikeusinstituutiosta, on tällaistenkin sopimusten pätevyys Suomessa arvioitava kansainvälisen yksityisoikeuden kysymyksenä. Yksioikoisia vastauksia ei ole annettavissa.
Selkeästi eniten kysymyksiä herättää islamin oikeuden mukainen mahr-ehto, joka on pakollinen osa avioliittosopimusta. Mahr on tietty omaisuus tai tietty summa rahaa, jonka maksamiseen mies on velvollinen sopimusehtojen mukaisesti. Mahr erääntyy viimeistään avioliiton päättyessä ja voi olla rahalliselta arvoltaan merkittävä. Mahrin merkitys voi tulla Suomessa arvioitavaksi, jos puolisoilla on niin kiinteitä liittymiä Suomeen, että heidän aviovarallisuussuhteensa tulevat Suomessa purettavaksi. Jälleen emme voi antaa suoraa vastausta ehdon sitovuuteen, koska kyse on kansainvälisen yksityisoikeuden soveltamistilanteesta, jossa ensimmäisenä askeleena on mahrin tyypittely. Mistä on itse asiassa kysymys: onko ehdon tarkoituksena puolison elättäminen eli onko kyse elatusta koskevasta ehdosta vai onko kyse avioeron varalta tehdystä sopimuksesta ja tasinkosummasta? Sovellettavat lainvalintasäännökset ovat näiden osalta erilaiset, koska elatuksessa ja aviovarallisuussuhteen purkamisessa on kysymys eri asioista. Ennalta emme kuitenkaan voi tietää, mikä sopimusosapuolten tarkoituksena on mahrin osalta ollut. Asia on ratkaistava sopimuskohtaisesti.
Jotta islamilaisen oikeuden mukaisten avioliittosopimusten rajat ylittävät oikeusvaikutukset on mahdollista ratkaista ”mahdollisimman oikein”, on argumentaation rakentamisen pohjana oltava ensinnäkin islamin oikeuden tietyn asteinen ymmärtäminen. Tässä on huomioitava, että islamin oikeutta soveltavia valtioita on suuri määrä, ja oikeudelliset käytännöt ja säännökset voivat olla eri valtioissa erilaiset. Toisekseen oikeusvaikutusten arvioiminen perustuu kansainvälisen yksityisoikeuden tuntemiselle. Suomen aineellinen lainsäädäntö ei tunne mahria eli sillä ei meillä ole suoraa käsitevastinetta. Tämä ei ole kuitenkaan mikään syy liputtaa mahr-ehtoja sellaisiksi, että niitä ei täällä lainkaan lainsoveltamistilanteissa hyväksyttäisi tai niille ei annettaisi oikeusvaikutuksia – erityisesti kun suomalainen avioliittolainsäädäntö sallii hyvin laajasti puolisoiden välirikkosopimukset, joissa voi tietyllä tavalla sopia myös avioliiton hinnasta. Jos lainvalinnassa siten päädytään mahrin tyypittelemiseen avioerosopimukseksi, ja puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan Suomen lakia, on hyvin todennäköistä, että sopimukselle annetaan toimituksessa oikeusvaikutukset.
Mahr on minulle tutkimuksellisesti hedelmällinen lähde, koska se yhdistää kansallisen parisuhdesääntelyn, kansainvälisen yksityisoikeuden ja oikeusvertailun. Oikeusvertailun osalta se avaa useita eri tutkimuslinjoja. Kun useampi valtio kohtaa samoja lainsoveltamisongelmia, on oikeusvertailevaa tutkimusta mahdollista tehdä myös näiden muiden valtioiden kansainväliseen yksityisoikeuteen ja esimerkiksi pohtia, onko Ruotsissa, Saksassa tai Yhdysvalloissa omaksuttu kanta mahrin oikeusvaikutuksiin mahdollista omaksua myös meillä. Vastaus on lähtökohtaisesti sinänsä kielteinen, koska argumentaatio rakentuu kussakin valtiossa sovellettaville säännöksille. Lainvalintasäännökset ja sovelletut liittymäperusteet voivat erota toisistaan, ja aineellisen oikeuden osalta on huomattava, että suomalainen, avoin ja salliva lähestymistapa puolisoiden avioerosopimuksiin on kansainvälisessä katsannossa poikkeuksellinen. Kansainvälisen yksityisoikeuden vertaileva tutkimus voi silti tarjota ikkunan tarkastella, miten islamin oikeuden yhteensovittaminen kansalliseen oikeuteen voi tapahtua, ja opettaa paljon myös islamin oikeuden sisällöstä kielillä, jotka ovat tässä tapauksessa arabiaa paremmin allekirjoittaneen hallinnassa.
Tuulikki Mikkola
Kirjoittaja on työskennellyt kansainvälisen yksityisoikeuden ja perheoikeuden professorina Turun yliopistossa vuodesta 2016 lähtien. Tutkimuksissaan hän on paneutunut muun muassa vieraan valtion oikeuden selvittämisen ongelmiin, oikeusvertailun ja kansainvälisen yksityisoikeuden suhteeseen, yhteisomistussuhteisiin sekä kansainvälisiin perhe- ja jäämistöoikeudellisiin kysymyksiin.
